Anna tässä taas terve!
Otin keskiviikkona äkkilähdön Onnelan pikkulauantaille. Mikähän siinä on, että nuo lyhyen varoitusajan lähtemiset on yleensä just niitä parhaita. Juttuhan meni niin, että noin kello yhdeksän illalla toverini huhuili naamakirjassa baariseuraa (siis todellakin, mitä sitä livekontakteja pitää kehenkään ku koneet on keksitty) ja minä vastasin kutsuun. Sit vaan tuumasta toimeen, naamaan maalia, ekat kuteet niskaan, mitkä kaapista käteen sattu, koruja kaulaan ja muualle killumaan, pari jääkaapissa odotellutta siideriä kassiin ja bussilla keskustan sykkeeseen.
Onnelaan saavuimme puolen yön maissa, ihmisiä oli liikkeellä yllättävänkin paljon, liekö osuutta asiaan ollut hyvällä säällä, who knows. Joka tapauksessa, kivaa seuraa, hyvää musiikkia ja maltillisesti nautittuja drinksuja = super. Tosin miinusta dj-koppiin sen verran, että samaa biisiä ei tarttis soittaa saman illan aikana kolmeen kertaan, se nimittäin hieman ottaa piähän. Ja voluumit oli tainnu unohtua kaakkoon, jumputus nimittäin soi hyvin kovalla. Aijai vanhuksen tärykalvoparkoja.
Semmonen huomautus tähän loppuun vielä. Älä tee niinku minä teen, tee niinku minä sanon. Tanssilattialle minulle ja toverille nimittäin annettiin shottilasit käteen jonkun täysin random-jampan toimesta. Sen enempiä ajattelematta kiskastiin hattuun ne. Epic failure, ei lapset näin. Kyseisissä paukuissa ei ollut tyrmäystippoja, onneksi, mutta ihan hyvin ois voinut olla. Hyihyi ajattelemattomuutta! Älkää te muut siis koskaan tehkö noin. Aina jos joku tahtoo tarjota juomaa, lähdette itse tiskille mukaan, otatte heti juoman itsellenne tai jos joku on jo tilannut juoman ja antaa sen teille, käskekää ainakin ensin tilaajan itse maistaa juomaa. Tuskin monikaa tippajamppa uskaltaa itse omia tippamixejään juoda :D Paras vaihtoehto on tietenkin tilata itse omat juomansa tai ottaa tarjotut tapaukset vain tutuilta tarjoajilta. Näitä tyrmäysjuttuja kun valitettavasti on nykyään hirveästi liikkeellä ja valitettavasti juuri Onnelasta niitä on allekirjoittaneelle raportoitu.
Aurinkoista viikonloppua kaikille!
perjantai 31. heinäkuuta 2009
sunnuntai 19. heinäkuuta 2009
Lauantai-iltana ravintolaan...
.. oli tarkoitus lähteä juhlimaan, ja niinhän sitä lähdettiinkin :) Ensin kulutin aikaa (ja rahaa) kiertämällä lähes kaikki Oulun vaateliikkeet ja lopuksi suuntasin valtionkaupan kautta kaverin kämpille alottelemaan. Alkosta lähti juhlajuomaksi tällä kertaa valikoitui ystäväni suosittelema NVY Passion Fruit, joka siis oli minulle tähän asti ollut tuntematon viini. Pakko sanoa, että meitsi on in löööööv. En todellakaan ole viini-ihmisiä, punaviinistä saan migreenin ja maku ei todellakaan miellytä minua, makeita valkkareita saatan juoda blandattuina, mut en oikeen muuten. Jotkut roséviinit menettelee, mutta tästä tulee kyllä mun suosikki. Tuotteseen voit tutustua täällä.
Pullollinen tuota ja sotamaalaus valmiina olikin hyvä hetken aikaa parantaa kavereiden kanssa maailmaa, jonka jälkeen läksimme yksille 1bariin. Tai jos tarkkoja ollaan, niin taisi siellä mennä toisetkin. Hups. Enikeis, tarkoitus oli alunperin mennä ihan terassille istumaan, mut jooei, ei näillä ilmoilla ja niillä kuteilla. Nimimerkillä en tahdo kusitautia, kiitos. 1barista allekirjoittanut tykkää kyllä kovin, se onkin ainut pystybaari, mihin minut saa yhdelle tai useammalle. Ainoat miinukset tosin ahtaudesta, istuskelutilaa saisi olla enemmänkin. Toisaalta minkäs teet, suosittu paikka, joten tietysti tupa on täynnä :)
Ykkösestä siirryimme seuraavaan tukikohtaan eli tällä kertaa Fionaan. En ole kyseisessä yökerhossa aikaisemmin käynytkään, Nightin aikaan kävin muutaman kerran, mut jotenkin jalat ei vaan ikinä baari-iltoina ole sinne torinrannan perukoille kantaneet. Voip olla, että tulee poikkeus tähänkin asiaan. Fiona oli yllättävän positiivinen kokemus. Dj soitti tanssittavaa ja meikäläisen musiikkimakuun täysin kolahtavaa settiä koko illan, tiskillä tarjoilu pelasi nopeasti, ilmastointi pelasi ja istumapaikkoja löytyi. Anna suosittelee.
Jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin ei me ihan randomilla sinne Fionaan eksytty. Saatiin ilmaisliput Hunksien keikalle sinne ja toki tämä tilaisuus oli hyödynnettävä. Kyllä mulla hieman kävin hunksin poikia sääliksi, sen verran hirviä oli akkalauman kirkuminen ja riekkuminen. Käytöstavat? Viehkeä käytös? Naisellisuus? Show oli kieltämättä viihdyttävä, omaan makuuni jopa hieman turhankin koominen, sen verran usein piti naurua pidetellä, ettei ihan poikain tunteita loukkaa.
Alunperin tarkoituksenamme oli keikan jälkeen siirtyä Cabarettiin jammaileen, mutta koska Fiona osottautui niin positiiviseksi ylläriksi, vietimme loppuillan tanssilattialla ja poistuimme valomerkin saattelemina kotiin.
Onnistunut ilta kaiken kaikkiaan, ei valittamista. ( ja tällä kertaa ei myöskään krapulaa :D)
Hummaili,
Anna

perjantai 10. heinäkuuta 2009
Onnelan keskiviikko
Hipiti hop!
Keskiviikkona tuli onneloitua sitten ihan olan takaa. Ilta oli kostea - liiankin, ja täytyy näin vanhan konkarinkin todeta, että ihan liian päissään tuli oltua. Ei hyvä ei. Eilen elämäni hirveimmässä krapulassa pönttöä halaillessani kieltämättä kävi mielessä tuttu ja joskus allekirjoittaneen suustakin lipsahtanut " en juo enää ikinä". Yöh. Hieman paha maku jäi tuosta illasta suuhun, juurikin siitä syystä, että humalatila oli ihan liian vahva. Harjoitukset jatkukoon seuraavalla kerralla vähän paremmalla onnella.
Alkuilta oli onneksi kiva.
Puhisi ja puuskutti,

sunnuntai 5. heinäkuuta 2009
Hep!
Miten teillä menee? Tiedetään - baarijuttuja ei nyt oo ollu, harmittaa se meitäkin. Eiköhän tämä tästä vielä iloksi kuitenkin muutu. Tiiättehän sen lumipalloefektin? Sitten ku alkaa tapahtua, niin sitte vaan tapahtuu ja tapahtuu...
Sivubannerista löytyy kysely, mihin kaivataan kovasti vastauksianne. Antakaa äänenne sille, mihin kapakkiin me mennään seuraavaksi ja siitä tietysti sitten raporttia tänne.
Aurinkoista heinäkuuta!

torstai 2. heinäkuuta 2009
Yöjuoksun ABC
A-kirjaimella alkava juoma (etiketissä vanhan setän kuva) - vain äärimmäissä tilanteissa tilataan tätä sisältävä suuntaa-antava.
Baari - sinnehän se suunta kääntyy jossain vaiheessa kuitenkin. Burana aamuisin.
Celsius, se pakollinen cee-kirjaimella alkava sana. Vaikuttaa suoraan nautintoaineen mielekkyyteen.
Dagen efter, tuttavallisemmin Darra - inhottava, mutta odotettavissa oleva kaveri seuravana aamuna.
Etkot - ennen baaria juodaan hilpeänä kaljaa, seuraavana päivänä...maataan kalpeana hiljaa..
Feenixlintuilmiö : Jos on kunnon bileputki meneillään, niin kummasti sitä edellisen päivän hurvitteluista ja kaameasta krapulasta huolimatta vaan noustaan uudestaan ylpeänä ja upeana uuteen nousuun. Tai no tiedä siitä upeasta, mutta noustaan kuitenki.
G-piste. Nautinnollinen drinkki. Ja baarimikolta pitää aina pyytää, että hän tekee sillä suklaalla kikkelin drinkin päälle.
Homotutka. Ei saa kaupasta. Ei toimi aina.
Iilimadot, niljakkaiden verenimijöiden lähisukulaisia. Voi irrota sormuksella nimettömässä tai mainitsemalla lapsista/miehestä. Katoamistemppu voi tehota.
Jatkot - meillä tai teillä, eriteillä tai eritteillä.
Kooma tai kohmelo, sama kuin Dagen Efter ja Darra.
Lepakkomies - viitta auki, muna pystyssä. Don't ask more.
Mustanaamio. Voi esiintyä ennen juoksua tai viimeistään juoksun jälkeen. Ei suositella.
Nopeat lähdöt. Viidessä minuutissakin ehtii ihmeitä - tukkasutturalla, tuhruja naamaan ja matkaeväät mukaan. Yllätyslähdöt ovat yleensä parhaiden bileiden alkusoittoa.
Olutta! Päkkinä, mäyriksenä, salkkuna - u name it.
Pizza - paras kaveri juoksun jälkeen tai viimeistään aamulla. Myös pandanaamari kuuluu vakiovarusteisiin (katso myös mustanaamio).
Quasimodo - naamataulu, joka katsoo aamulla peilistä. Creepy!
Ranneke. Ne, joilla se on ollu, tietää missä, milloin ja miten se toimii ;)
Suoraa toimintaa suositellaan kokeiltavaksi, saatat yllättyä.
Tanssiminen - no mitä muutakaan sinne baariin tullaan tekemään, daa?!
Urheilu bilepäivän jälkeen ei ole suositeltavaa. Aiheuttaa turhaa tykytystä.
Vaikian väriset paukut. Kannattaa kokeilla. Värikoodi ei-vihreä-punainen-sininen-musta-keltainen saa baarimikon näkemään punaista, joka on kielletyllä listalla.
WC - pakopaikka ja pakkopaikka.
X-asento, suositellaan harrastettavaksi pehmeällä alustalla.
Yrjöpaavokalevi - ei toivottavaa, mutta näin voi käydä joskus. Varsinki amatööreille.
Zorronaamio. Mustanaamion kaveri.
Åsikter på svenska. Vaihtamalla kielen toiseen kotimaiseen saa yleensä ammattikoulutaustaiset ahdistelijat katoamaan tehokkaasti.
Ällömagneetti. Vetää puoleensa juuri niitä, joiden toivoisi pysyvän piiloissaan siellä pimeimmässä nurkassa. Sijainti tuntematon.
Örgh.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)