Hengissä ollaan! Kämpillä otettujen suuntaa-antavien jälkeen suunnitelmana oli syöksyä suoraan baarin sykkeeseen. Skippasimme suosiolla siis ulkoilmavapun. Näin "vanhana" kun ei enää oikein jaksa innostua torinrannassa riekkumisesta ja kännisten teinien väistelystä. Ei pahalla nuorempaa lukijakuntaa kohtaan, mutta meidän pussikalja-ajat taitavat olla jo historiaa :) Mukavuuden halu ajoi siis perinteiden ohi...
Suuntasimme siis Cabaretiin jo hyvissä ajoin pitkien jonojen pelossa. Ovella odotti iloinen yllätys : ei jonoa :) Jipii! Melkein kymmenen euron sisäänpääsy hieman kirpaisi, mutta allekirjoittaneet ovat sen verran valmiita maksamaan sisätilavapusta. Ovella saimme mukaamme myös varsin mielenkiintoiset vappunaamarit, jotka tosin jäivät käyttämättä. Tämä johtunee siitä, että naamari oli suunniteltu ihmisille, jolta puuttuu kiinteästä naamaristaan kaikki mahdolliset ulokkeet :)
Alkuillasta sakkia oli suhteellisen vähän, mikä on Cabaretille muutenkin tyypillistä. Tuttuun tapaan puolen yön jälkeen paikka olikin sitten täyteen ammuttu ja ovella oli jono vielä silloinkin, kun allekirjoittaneet hoipertelivat jo kotia kohti.
Baarikansaa oli laidasta laitaan. Oli tuttuja ja tuntemattomia, vakkarikävijöitä ja niitä, jotka käyvät kun seuraava päivä on vapaa tai pakollisen näyttäytymis/kännäyspäivän kunniaksi. Kaverit saatiin hukattua kunniakkaasti jo aikaisessa vaiheessa. Olisi tarvinnut metrin lisää pituutta ja leveyttä jyrän verran, että väenpaljoudessa olisi päässyt sujuvasti liikkumaan tai etsimään kadonneita sieluja. Tämä on yksi niistä syistä, miksi allekirjoittaneet eivät niin perusta pakollisista juomapäivistä (siis vappu-juhannus-uusivuosi-akselista).
Kaiken kaikkiaan - arvosana tyydyttävä seiska.
perjantai 1. toukokuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti